Referenssit

Umeå Ryttarförening ansaitsee rahaa Ullmax-tuotteilla

Aktiivisuus hevosurheilussa edellyttää sekä aikaa että rahaa. Siksi kombinaatio mahdollisimman pieni työpanos /suuret tulot on johtanut siihen, että Ruotsin Uumajassa toimiva ratsastusseura Umeå Ryttarförening myy Ullmax-tuotteita.

Umeå Ryttarförening perustettiin alun perin vuonna 1925 ja on tänään 700 jäsenellään yksi Ruotsin suurimmista hevosurheiluseuroista. Seuran toiminta on monipuolista, ja sen tavoitteena on kasvaa itsestään selväksi hevosurheilun keskukseksi Norrlannissa.  Ratsastuskoulussa on noin 30 hevosta lapsille ja vasta-alkajille, mutta seuralla on myös erittäin aktiivinen kilpailujaos, jonka toiminta kattaa kaikki ratsastusurheilulajit. 

Tämän tyyppisen toiminnan harjoittamiseen liittyy tietenkin monia ja suuria kustannuksia. Minimoidakseen jäsenmaksuja Umeå Ryttarförening pyrkii ansaitsemaan rahaa monin eri tavoin. Kuusi vuotta sitten päätettiin testata Ullmax-tuotteiden myyntiä. 

– Se sai alkunsa siitä, että joku seurassa oli testannut Ullmaxin tuotteita ja pitänyt niitä todella hyvinä. Olemme myyneet useita eri tuotteita vuosien kuluessa, joten uuden testaaminen ei tuntunut mitenkään vaikealta. Mutta voi että se onkin toiminut hyvin, sanoo Pernilla Unneby, joka on poniratsastuslajien ohjaaja ja seuran Ullmax-myynnin yhteyshenkilö.  

– Itse en ole mikään myyjä. En todellakaan. Mutta silti myyn uskomattoman paljon Ullmax-tuotteita joka vuosi. Se on tämän asian juju; että myyminen on niin helppoa. Jaan muutamia tilauslomakkeita töissä ja postitan linkin Facebookissa, ja sen jälkeen asia hoituu itsestään.  Ei tarvitse kulkea naapureiden ovia kolkuttelemassa ja se on ihanaa.

Viime vuosina Umeå Ryttarförening on myynyt joka syksy Ullmax-tuotteita muutamalla sadalla tuhannella kruunulla ja 2021 oli ennätysksellinen, jolloin myynti nousi noin 250 000 Ruotsin kruunuun. Koska seuralle jää tuloista 30 prosenttia, tämä merkitsee seuran kassalle reilua ja todelliseen tarpeeseen tulevaa summaa.  

– Emme koskaan korvamerkitse rahoja, vaan ne menevät esimerkiksi ratsastuskouluhevosten hankintaan, estetarvikkeisiin ja kouluratsastusaitoihin, Pernilla kertoo.  Meillä on monta hevosta, ja ne pitää myös ruokkia ja kengittää, joten tarvitaan paljon rahaa. Myymällä Ullmaxia tasapainotamme  budjettiamme suuresti.

Pernilla Unneby’llä on kokemusta useiden tuotteiden myynnistä seuratoiminnan rahoittamiseksi.  Hänen mielestään muutama seikka erottaa Ullmaxin hyvällä tavalla kilpailijoistaan. 

– Toisaalta Ullmax-tuotteet ovat erittäin hyviä. Moni ostaa, on tyytyväinen ja jakaa kokemuksensa muille. Näiden vuosien aikana minulle on tullut vain yksi reklamaatio, ja jos on kysyttävää, niin Ullmaxin asiakaspalvelu tietää vastauksen ja sen saa aina heti, Pernilla sanoo.  

– Mutta ehdottomasti parasta Ullmaxissa on, että kaikki tilaukset saapuvat valmiiksi pakattuina jokaiselle myyjälle. Mehän myymme satoja vaatteita vuodessa, joten on kysymys suurista vaatemääristä, jotka liikkuvat. On todella ihanaa, että niiden lajittelemiseen ei tarvitse käyttää paljon aikaa tai energiaa.   

Pernilla Unneby odottaa Ullmax-tuotteiden syysmyynnin aloittamista näinä päivinä, ja hän kehottaa  vieläkin useampia hevosurheilua harrastavia seuroja samaan. 

– Tässä urheilussa aktiivisena oleminen vie hyvin paljon aikaa, mutta sekin on Ullmaxin suhteen hyvä asia; myynti on joustavaa ja tuotteet myyvät itse itsensä. Lisäksi tuotteet soveltuvat todella hyvin meille ratsastajille, etenkin kerrastot ovat superhyviä. Ne ovat pehmeitä ja mukavia, mutta myös sen verran ohuita, että ne voi ongelmitta pukea muiden ratsastusvaatteiden alle. Yksinkertaisesti sanottuna: Superhyviä toimintavaatteita!

 

Scroll to Top